sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kissakahvila Kehräys

Eilen lauantaina kokoontui 40 hengen iloinen kissafaniryhmä Katajanokan terminaalissa Helsingissä. Ryhmä suuntasi Kissakkaan järjestämälle matkalle etelänaapuriin Pohjoismaiden ensimmäiseen kissakahvilaan Kassikohvik Nurriin.
 
 
 
 
Kahvila oli juuri avattu, mutta kissat olivat jo innoissaan ottamassa kahvittelijoita vastaan ja saamaan rapsutuksia ja huomiota. Nurrissa on kaiken kaikkiaan 10 kissaa, joista kaksi oli jo saanut uuden rakastavan kodin. Mikäli kahvilan vieraat tykästyvät johonkin kissaan on heillä mahdollisuus adoptoida kissa. Kissat tulevat paikallisesta kissojen turvakodista, joten kahvilakatteja olisi tulossa enemmänkin, mutta kissojen määrä kahvilassa on kuitenkin pidettävä rajattuna hyvinvoinnin takia sekä pitää muistaa ettei kaikista karvajaloista ole kahvilakissoiksi luonteen tai terveyden puolesta.
 
 
Tuliainen pääsi heti kainaloon




Tähän pieneen ihastuin <3


Kotosalla nimettiin tämä kaveri Tomppa Junioriksi :) Sama kissa kuin ylemmässä kuvassa. Oli kyllä vähällä ettei sujahtanut kassiin kotiin tuliaisiksi.




Hän tulee kissojen lepo- ja helpotushuoneesta


kahvilan ujoin kissa

 

Tomppa Junioria ei näyttänyt ihmisten pällistely häiritsevän. Unet otettiin ikkunalla.

Kissojen ihastelun välissä maltettiin juoda sentään kahvit ja haukata herkullisen näköisiä leivonnaisia.
 


 
 
Oman suojaisan lepopaikan lisäksi kahvilaan oli rakennettu vapaaehtoisvoimin kissojen penthouse.
 
 
 
Energiaa pääsee myös purkamaan juoksupyörään.
 
Kahvilassa oli varattu aikaa kolme tuntia, joka vierähtikin nopeasti. Paluumatkalla laivalla meille oli varattu kokoushuone, jonne kokoonnuimme kuulemaan nimitieteilijöiden kertomuksia kissannimistä sekä kissanleluasiaa  aCat&liCat:n toimesta. Ennen laivan saapumista kotisatamaan saimme vielä lepyttelylahjoja kotiin vietäväksi.
 
 
 
 
Kassin sisältö:
PrimaCatiltä ruokaa, lelu ja herkkupaloja
Messukeskukselta messulippu Lemmikkimessuille marraskuussa
Lelu aCat&liCat:lta
Kirjatarjouksia
Ilmainen sisäänpääsy Tampereella avattavaan kissakahvila Purnauskikseen
 
Jokaiselle löytyi taatusta jotakin mieleistä.
 
 
 
 
 
 
 

7 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivalta tuolla kahvilassa 😊 Varmasti oli kiva reissu 😊

    VastaaPoista
  2. Ai kun olisi mukava vierailla tuollaisessa kahvilassa!!! Hauskan näköinen tuo kissojen oma kulkuaukko.

    VastaaPoista
  3. Minäkin vierailin eilen kissakahvilassa, mutta kotimaassa :) Eläköön kissakahvilat!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva lukea ja nähdä Tallinnan kissakahvilasta! Sinne pitää päästä, kun onnistuu Tallinnan matka.

    VastaaPoista
  5. Teillä on varmasti ollut hieno reissu! Minäkin tuonne vielä joskus haluan.

    VastaaPoista
  6. Mahtavan näköinen kahvila ja supersuloiset kissat! ♥

    VastaaPoista
  7. Ohhoh, ompas kissakahviloissa ollut ruuhkaa :)

    VastaaPoista