maanantai 26. helmikuuta 2018

Kissojen ihmekasvi idästä

Onko teillä jo testattu matatabia?

Näyttävät aivan puutikuilta


Tiedättekö mitä se on?


Matatabi on aasialaisten kissojen kissanminttu. Ei yrtti kuten kissanminttu vaan joko lehdistä jauhettu tai puun oksista valmistettu kissoja hullaannuttava aine.  Me saimme tätä ihmekasvia Faunatar yhteistyön kautta testattavaksi. 


"Kyseessä on kissanmintun tavoin toimiva myrkytön ja kissaturvallinen kasvi, joka saa kehrääjien karvasukat pyörimään jaloissa ja tuo leikkiin mukavasti uutta säpinää. Suosittelemme kokeilemaan uutuusleluja siitäkin huolimatta, että kissasi ei reagoisi esimerkiksi kissanminttuun näkyvästi – matatabi on aivan oma kasvilajikkeensa, eikä ole sukua kissanmintulle. Voi siis olla, että juuri se aiheuttaa kissassasi innostunutta hyrinää!"
Faunatar


Jerryn nenä havaitsi jo pussin läpi jotain hyvää.

Kiitos nämä minulle.


Tikut ovat pitkäikäisiä sillä vanhaa pintaa kuorimalla saadaan uudet tuoksut esille.

Meillä matatabista tykättiin.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Salasyömärit

Tompalla, Jerryllä ja henkilökunnalla on salaisuus. Se liittyy ruokailuun. Pojat syövät  muutoin samaa allergisten ruokaa kuin Caleanakin, mutta joskus kaksikko saa herkutella.

Tänään oli taas herkuttelupäivä. Herkkuhetki pyritään järjestämään siten, ettei Caleana kiinnitä tilanteeseen mitään huomiota. Toinen henkilökunnan jäsenistä linnoittautuu poikien kanssa makkariin ja tarjoilee ruokaa ja toinen kiinnittää Caleanan huomion leikkiin (jos neiti tajuaa, että jotain outoa tapahtuu). Aina neiti ei edes ole tajunnut, että pojat "katoavat" jonnekin hetkeksi ja palaavat piilosta tyytyväisinä ja salaperäisinä huuliaan nuollen.  


Tompalla kestaa aina hetki tajuta mistä on kyse :) Kuka nyt oikeasti söis makuuhuoneessa, ihmettelee Tomppa.

Siis mä esitän nukkuvani. Tiedän tasan tarkkaan mitä täällä tapahtuu. Ei viitsitä vaan poikien kanssa kertoa henkilökunnalle. Annetaan niiden olla siinä uskossa, et ne on meitä fiksumpia.