Caleanan allergiaepäilyn ja kanan poissulkeminen ruokavaliosta on aiheuttanut hieman harmaita hiuksia henkilökunnalle. Kissan ruoat sisältävät nimittäin todella usein kanaa. Miksi? Koska se on halpa raaka-aine.
Kanan poistaminen ruokavaliosta on harmillista, sillä sitä meillä syötiin ennen mielellään.
Aluksi kuivasapuskan metsästäminen oli haasteellista, sillä ei kanaa sisältäviä nappuloita ei tahtonut eläinkaupoista löytyä. ZiwiPeakilta löytyi viljatonta ja kanatonta ilmakuivattua kuivaruokaa, mutta tuote oli hinnakas (400 gramman pussi maksoi lähes 20 euroa!!!). Jätimme eläinkaupat ja siirryimme eläinlääkäreiden myymiin tuotteisiin. Löysimme Hill`siltä hypoallergisen z/d ja d/d kuivanappulat. Hieman epäilimme miten nappulat maistuvat nirsoille kissoille, mutta yllätys oli suuri sillä kuppi oli tyhjennetty pikaisesti. Hill´sin z/d maksaa noin 35€ (2kg). Eläinlääkäreissä ei ole myynnissä kuin muutamia pusseja kerrallaan, mutta onneksi esim. Viikin yliopiston apteekissa on suuri valikoima eläinten erikoisruokavalioihin tarkoitettuja tuotteita.
Olemme helpottuneita, sillä saimme suhteellisen helposti paikannettua mahdollisen allergian aiheuttajan (tai näin ainakin toivomme). Tietyn ruoka-aineen pois sulkeminen ruokavaliosta saattaa vaatia paljonkin aikaa.
Henkilökunta joutunee vain jatkossa tekemään ruokaostokset erityisen tarkasti, sillä emme halua mystisiä turvotuksia tai punaista leukaa "koristamaan" neidin naamaa.
Tänään poikkesimme eläinkaupassa katsastelemassa märkäruokavaihtoehtoja ja bongasimme juuri markkinoille tulleen Little BigPaw- nimisen tuotemerkin. Innostuimme heti, sillä ruoka näytti olevan lihaisa ja sitä sai muunakin kuin kanana. Painotimme myyjällekin, että ruoka ei saa sisältää kanaa. Tämä ei kuulemma ollut ongelma, sillä muitakin makuja löytyy (ankkaa ja kaloja). Ostimme siis muutaman paketin testiin. Ostopäätöstä vauhditti tieto siitä, että paketin kyljessä luki "hypoallergenic".
Kotiin tullessamme kerroin kolmikolle, että mamma toi tuliaisiksi kauppareissulta uutta ruokaa. Onneksi luin pahvikansia tarkemmin ja huomasin mauksi 70% duck & chicken...... Sanoin siis nimenomaan myyjälle ettei saa sisältää kanaa..... No olisimpa lukenut itsekin tarkemmin. Se siitä uuden merkin testaamisesta. Tämä on osoitus siitä, että tarkkana pitää olla.