Rurok 12.4.2014

Tätä oltiin taas odoteltu jopa hieman pelonsekaisin tuntein, sillä edellisestä näyttelystä oli kulunut lähes vuosi. Pentukisat olivat taakse jäänyttä elämää ja vuorossa olisi ensimmäinen isojen tyttöjen kilpailu.

 

Aamu alkoi aikaisin. Pahaa aavistamatta Caleanakin oli jo hyvissä ajoin hereillä. Pientä kummastusta aiheutti kantokopan esiin kaivaminen ja Tomppa päättikin heti kopan nähtyään piiloutua sängyn alle. Jerry vähän ihmetteli, että mitähän nyt tapahtuu. Poikien helpotukseksi neiti kaapattiin syliin ja laitettiin boxiin. Ja näin alkoi tyttöjen matka kohti messukeskusta.

 

Automatka sujui yllättävän rauhallisesti, sillä kommentteja ei pelkääjänpaikalta juurikaan kuulunut. Luulimme olevamme kisapaikalla riittävän ajoissa, mutta samaa mieltä olivat sadat muutkin ihmiset. Jonot lääkärintarkastukseen olivat pitkät ja jotenkin onnistuin löytämään taas sen hitaimman jonon. Caleana olla makoili rentona kopassaan, mutta jossain vaiheessa alkoi jonon liikkumattomuus jo ottaa ihmistä päähän.... Jonossa oli jonkin verran ulkomaalaisia kissoja joiden paperit eivät ilmeisesti olleet ihan kunnossa ja yhteisen kielen puuttuminen lääkärin kanssa aiheutti extra toimenpiteitä ja selvittelyjä. Reilun tunnin odottamisen jälkeen päästiin tarkastukseen ja siitä eteenpäin omalle paikalle.

 

Pientä palautetta oli kuultavissa sturdiin mennessä, mutta sinne neiti linnoittautui seinän viereen mököttämään.  Ostamani huiskakin kiinnosti enemmän naapurin bengalia kuin meidän neitiä.



En kyllä tasan ole esillä vaan makoilen täällä takana


 



Puolen päivän maissa oli sitten meidän vuoro lähteä esittäytymään tuomarille. Tällä kertaa tuomarina toimi hollantilainen Charles Spijker. Minä jännitin mitä tuomarin tapaamisesta mahtaisi tulla, sillä Caleana oli jo esitellyt sähinä ja murina taitojaan. Näin meillä ei yleensä käyttäydytä. Sähinästä ja murinasta pitää huolen lähinnä Jerry, kun Tompan ja Caleanan touhut alkavat olla liian rasittavia. Tuomari oli varsin puhelias ja antoi kissalle paljon aikaa rauhoittua ja asettua pöydälle. Ihminen tästä meinasi enemmänkin hermostua :)

 



Omaa vuoroa odoteltiin mamman sylissä

 



Eipä kestänyt kauaa, kun neiti olikin jo tuomarin hellässä käsittelyssä

Tässä tervehdin tuomaria vaikken hollantia puhu, mutta kaipa se ymmärsi mitä sanoin.
 

 

Mitähän tässä tapahtuu? Tutkitaan lihaksia poskista?

Onks tää joku tuijotuskilpailu?

Tästä ei taidettu tykätä

 

 Kehuja tuli silkkisestä turkista, runsaista täplistä, hännän pituudesta, sulavista linjoista (kastraateilla sulavat linjat eivät ole itsestäänselvyys) lihaksikkaista poskista ja kontrastista! Viime vuonna moitteita tuli liian hailakasta kontrastista, mutta vuodessa on ehtinyt tapahtumaan kummia :) Ainoa hieman negatiivinen mainita tuli pienistä korvista, mutta niitä täällä yritetään kasvattaa.

 

 

Mamman syli olisi ollut Caleanan mielestä turvallisempi paikka kuin tuomarin arvosteltavana.

Eiköhän tää jo riitä
 

Yleisvaikutelma oli siis sweet girl!

 

 

Lopuksi vielä kokovartalo poseeraus tuomarille yhdessä kilpakumppaneiden kanssa.

 

Tässä otetaan jo rennosti

Piti vielä esitellä purukalustoa

 

Näin hieno ruusuke tarttui mukaan.

 

 

Seuraavaa näyttelyreissua on suunniteltu Hyvinkäälle toukokuun lopussa. Kyseessä olisi drive in- näyttely, joka olisi ihan mukava testata, sillä kyllä nämä koko päivän kestävät näyttelyt ovat aika rankkoja. Caleanalla vauhtia tosin kotona riitti, mutta ihminen oli ihan rättiväsynyt päivän seikkailuista. Onneksi samalla sai kulutettua aikaansa messuilla ja kiitos bloggaajapassin jalkoja pääsi leputtamaan lehdistön tiloihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos Naukulan Mammalle yhdeksästä ensimmäisestä kuvasta! <3