perjantai 11. marraskuuta 2011

Helinää helskettä, vilinää vilskettä pienten poikien

Yöllä kuului kolinaa. Tiedettiin ketkä olivat asialla. Aamulla paljastui kolinan syy. Jerryn hortonomin taidot on kyllä jo aiemmin huomattu. Jos jokin kasvi ei miellytä sen mullat käydään kaapimassa pois tai jos ruukku oikein ärsyttää se viskataan tavalla tai toisella lattialle. On mukava huomata, että Tompalla on myös samaisia hortonomin viettejä.



Yöllä pojat tutustuivat myös kirjahyllyn saloihin. Pojat olivat tutkineet suurella mielenkiinnolla  matkaopas-hyllyä. Liekö kaverusten aikeena lähteä lomalle Istanbuliin, kun juuri kyseiseen kirjaan oli tehty lähempää tuttavuutta.

7 kommenttia:

  1. Jerry on sitten saanut kuuliaisen oppilaan, kun on heti saanut opetettua Tompankin hortonomiksi!

    Kirjahyllyn järjestely taitaa olla kaikista kissoista kivaa puuhaa. Meillä on joskus heitelty kymmeniä kirjoja yön aikana lattialle! Yleensä käy kuitenkin niin, että kun joku kirja on kateissa, niin ajan päästä se löytyy tungettuna toisten kirjojen taakse.

    No, olkaamme iloisia, että kissat hoitavat osuutensa kotitöistä!

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaikuttaa vähän siltä että kaukokaipuu vaivaa poikia, kun palmun alle on pitänyt päästä ja vielä matkaoppaitakin luettu. :D

    VastaaPoista
  3. :D Kaksikolla on selkeästi ihan oma visio sisustusasioista.

    VastaaPoista
  4. Wubbakin on pistetty multiin :D

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa niin kissanpoikien touhuilta! :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa :) ! Naukulassa Tomppa käväisi kerran pisulla kukassa :) Ettei olisi nytkin vaan yrittänyt!

    VastaaPoista
  7. Voi ei mikä sotku :-D Kaksi pientä kissapoikaa, ei kun ei tietenkään, heitähän ei näy mailla eikä halmeilla. Syyllisen täytyy olla joku aivan muu, takuulla ;-)

    VastaaPoista