sunnuntai 3. elokuuta 2014

Hullut kissanaiset ry



Hullut kissanaiset ry  kuvasti meitä kissabloggareita tämän päiväisellä blogitapaamisella Korkeasaaressa. Missähän sitä vietettiin eniten aikaa.... noh, Kissalaaksossa tietenkin :) 

Hei, katso! Voi miten ihania! Kis, kis! Äkkiä tänne, täällä on leijonan pentuja! Siinä ehkä yleisimmät huudahdukset tänään.

Tuli nähtyä suloiset leijonan pennut, tiikerin ruokinta,  metsäkissa, Amurinleopardi ja Manuli (aivan uusituttavuus sillä en ollut moisesta otuksesta ennen kuullutkaan). Lämmin ilma sai nämä kissapedotkin ottamaan iisisti kotikissojen tapaan. Leijonavauvat lepäilivät varjossa emonsa kanssa retkemme alkuvaiheessa, mutta loppupuolella innostuivat leikkimään mammansa tarkkailessa tilannetta. 
Tiikeri lepäilee


Metsäkissa on kuin kotikissa

Opastaulusta napattu kuva, kun ei aidosta saanut kunnon kuvaa.

Hiekkakissa


Onhan Korkeasaaressa myös muitakin eläimiä kuin kissoja, joten matka jatkui kohti karhulinnaa. 

Otsollakin oli hiki ja taisi poseeraaminenkin jo väsyttää.

Riikinkukko on myös kestosuosikki. Tällä kertaa ei nähty kuinka mahtava pyrstö olisi ollut.

Kamelit olivat saaneet kesäkuussa naisvieraita Saksasta asti. Ei hirveästi neidin kosiskelut tätä herraa kiinnostanut.

Korkeasaaren ikonit, riikinkukko ja pukki-patsas.

Huh, mikä päivä! Lämmin sää ja eläinten katselu vei kyllä  voimat. Kiitos kaikille mukana olleille ihanasta päivästä! Oli mukava tavata ilman nimimerkkejä :)

Lopuksi vielä kaupasta tarttui matkamuisto mukaan. Crazy cat ladylle lisää kissoja taulun mukana. 

Erittäin uhanalainen amurinleopardi (Panthera pardus orienralis) elää Amurin alueella Siperiassa. Tätä kaunista eläintä uhkaa salametsästys, metsäpalot sekä elinalueiden kaventuminen. Korkeasaaren eläintarha osallistuu amurinleopardin suojeluohjelmaan.

8 kommenttia:

  1. Kylläpä teitä onnisti! Harvinaista herkkua noin kissatäyteinen päivä tai näin olen ainakin kuullut. :D

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut hieno päivä, en epäile yhtään. Ja mitä parhaimmassa seurassa!

    VastaaPoista
  3. Emäntä: Olet saanut metsäkissasta tosi hienon kuvan! Hullut kissanaiset todellakin :-D

    VastaaPoista
  4. Kissalaakso kyllä tarjoili parastaan tällä kerralla! Kiva kun olit mukana :)

    VastaaPoista
  5. "Oijoi, oijoi!" -huudahduksista tiesi myös suunnistaa jonkin kissalaakso kohteen luo. Siellä kun taatusti tapahtui jotain mielenkiintoista (=tassu värähti). Kiitos leijonapentujen leikki-vinkistä ja hyvästä seurasta!

    VastaaPoista
  6. Oli kiva tavata! Hieno ja kertova kuvasarja, hiekkakissa on mainio mestarinäyte. Leijonanpentujen leikki kruunasi koko retken.

    VastaaPoista
  7. Kivoi kuvii, ja oli kiva myös tavata!

    VastaaPoista
  8. Upea metsäkissa, ja muutkin kuvat =) Kiva reissu selvästi!

    VastaaPoista