lauantai 24. toukokuuta 2014

Ery-Syd 24.5.2014 ja arkihaaste 5/5

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa näyttelyssä Helsingin ulkopuolella. Hyvinkäätä pidemmälle emme tälläkään kertaa menneet, mutta näin hikisestä päivästä selvinneenä olemme onnellisia, ettei Hyvinkää ollut tuon kauempana.

Täältä tullaan Hyvinkää!
 
 
Kyseessä oli drive-in näyttely eli tiesimme etukäteen ajan tuomarointiin. Lähdimme kuitenkin hyvissä ajoin matkaan, jotta varmasti ehtisimme. Hyvinkään Wanha Villatehdas löytyikin helposti ja perille päästyämme olisi ollut jopa aikaa jonottaa eläinlääkärin tarkastukseen. Jono oli lyhyt ja saimme senkin hoidettua reilusti etuajassa. Normaalia näyttelysälää ei ollut mukana lainkaan vaan etsimme itsellemme rauhallisen odotuspaikan ja Caleana köllötteli kärryissään.



Oishan se pitänyt arvata, näihin hommiin nää kärryt tuli!

Hitsi tuolla on joku tuttu täti! Onks toi Naukulan mamma?


Näyttelyoppaasta  huomasin, että Caleanalla on samassa sarjassa kilpailija. Kasvattajalta kuulin, että taistelisimme sertistä erittäin hyvän vastuksen kanssa.

Tuomarointi sujui loistavasti. Caleana piti omaa pientä murinaansa, mutta antoi saksalaisen tuomarin Bobby Funkin käsitellä itseään hienosti. Tuomarin kirjatessa arvosteluseteliä istuskeli neiti pöydällä kiltisti.

Tällä kertaa sertti jäi tulematta, mutta tappio ei ollut itsestään selvyys vaikka tiesimme vastustajan olevan kova. Tuomari joutui oikein pähkäilemään voittajasta, sillä sen verran kauan se tarkkailu kesti. Tällä kertaa kaveri voitti ns. pään mitalla sillä kilpakaverin pään koko miellytti tuomaria enemmän.

Arvosteluseteliin tuli siis tulokseksi EX2, mutta teksti ja kommentit olivat oikein mairittelevia. Kehuja tuli samoista asioista kuin Rurokin näyttelyssä huhtikuussa. Tällä kertaa korvat eivät kuitenkaan olleet liian pienet vaan medium size ;) Yleisvaikutelma sweet girl!


Tähän päättyi meidän näyttelypäivä. Drive in- näyttelystä saa siis poistua aikaisemmin, mikäli kissa ei pääse jatkoon. Päätimme lähteä syömään Hyvinkään ABC:lle. Tämä oli oikeastaan ainoa mahdollisuus, sillä ruokapaikassa tuli olla terassi, jotta voimme ottaa Caleanan mukaan. Kukaan järkevä ihminen ei jättäisi lemmikkiään kuumaan autoon odottamaan!!

Mahtoi siinä kanssa ruokailijoilla päät kääntyä, kun kurvasimme lounaalle kärryjen kanssa :) Osa saattoi jopa luulla auringon aiheuttaneen pään pehmenemistä, sillä jostain hyvin läheltä kuului kissan ääntä :)

Kotimatka olikin sitten tuskien taival! Voi jestas sitä lämpöä. Olimme kaikki läkähtyä siihen paikkaan. Autossamme ei ole ilmastointia, joten normi puhaltimilla piti pärjätä. Kyllä sitä siinä vaiheessa huokaisi helpotuksesta, että Hyvinkäälle ei ole sen pidempi matka. Helle ja kuumassa autossa istuminen sai hivenen päreet palamaan ja todellinen raivari oli iskeä pihassa kun huomasimme neidin mielenosoituksen tästä retkestä. Kiitokseksi päivästä oli Miss Caleana päättänyt pissata koppaansa ja tämä koppa oli sitten päättänyt päästää pissat auton penkkiin. Kyllä siinä oli itku-potku-raivarit lähellä :) No ei muuta kuin kotiin, kissa kärryineen suoraan suihkuun ja hovikuljettaja lähtien penkin pesuun.

Pesupuuhien jälkeen oli kyllä maailman ihanin hetki istahtaa ilmastointilaitteen eteen. Kissat pääsivät vilvoittelemaan vesibaariin eli juoma-automaatin ääreen.


Vesibaariin oli tunkua

Mä oon ihan töttöröö tästä päivästä, DO NOT DISTURB!!!

6 kommenttia:

  1. Ai kun kivat kärryt :) Eihän se voitto ole aina tärkein :D Tänään oli kyllä todella lämmin päivä. Meilläkään ei ole Vili jaksanut pahemmin olla ulkona lämmön takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voitto ei ole tärkein vaan kokemuksen saaminen. Käytös oli sen verran hyvä, että näyttelyt jatkuvat todennäköisesti heinäkuussa.

      Poista
  2. Me vähän myöhästyttiin ilmoittautumisesta ja missattiin nää, ikävä kyllä. Missattiin Jämsäkin ja heinäkuu on liian kiireinen.. tai siis.. loma! Mutta ehkäpä vielä jossain näyttelyssä törmätään :)

    VastaaPoista
  3. Hienosti Caleana oli ja vastasi hyvin tuomarin sähinään :)

    VastaaPoista
  4. Se siis oli Naukulan Mamma, päättelen tuosta Mamman kommetista eli Caleana oli siis oikeassa ;D

    Mä voin kuvitella miten ihmisillä on ollut ihmettelemistä, kun "lastenvaunuissa" onkin kissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mamma se oli. Ihmettelyä varmasti oli ja henkilökunta leimautui varmasti urveloiksi ;)

      Poista