Tässä talossa on tällä hetkellä kaksi potilasta. Tomppa sai viime perjantaina seuraa lääkärireissulle. Eli Tompan silmätulehdus on uusiutunut. Sama sidekalvontulehdus on vaivannut kuin mitä hoidettiin viime kuussa, sama silmäkin :( No nyt on taas kymmenen päivän kuuri käynnissä. Jerryn lääkäri reissu oli ihan tavallinen vuosittainen rokotusreissu, niinhän me luultiin.... Ajateltiin, että hoidetaan molemmat nyt samalla, ettei tartte isomman pojan kanssa erikseen reissua tehdä. Noh Jerryllä ei ole silmätulehdusta vaan ientulehdus :( Siihen on nyt myös lääkitys eli kerran päivässä laitetaan (yritetään laittaa) tahnaa ikeniin.
Lääkäri totesi vain, että ainakin Tompan kohdalla olisi syytä mennä käymään silmäekspertin luona, mikäli tulehdus uusiutuu taas yhtä nopeasti. Jerryn suutakin voisi kuulemma käydä näyttämässä hammaslääkärille.... toivotavasti näistä ongelmista päästään eroon. Olen ostanut ihan hampaille tarkoitettua kuivamuonaakin, mutta ilmeisesti niistä ei ole ollut mitään apua.
Voi miten suloisia reppanoita meillä oli kopassa kun kotiin lääkäristä lähdettiin. Niin oltiin takertuneita toiseen kaveriin. Tomppakin oli ihan kiltisti Jerryn kainalossa, ettei edellisen kerran riehumisesta ollut tietoakaan.
Hyviäkin uutisia on sillä näyttäisi siltä, että molempien kuuri on lähtenyt hyvin käyntiin ja paraneminen on käynnissä.
Onneksi tämä potilas on jo helpompi saalis lääkintähetkiin. Tomppa on siis kesytetty eikä kissan metsästäminen ole enää vaikeaa! :) |
Voi, pikaista paranemista kummallekin hurmurille! Ja onnittelut Tompan kesyttämisestä :-)
VastaaPoistaVoi surku mitä harmeja! Toivottavasti paraneminen edistyy...
VastaaPoistaVoi ressukoita :(
VastaaPoistaKaikenlaisten mystisten oireiden ja erinäisten lääkärikäyntien jälkeen sanoisin itsekin, että kannattaa mennä spesialistille, jos ei silmä- niin ainakin kissaspesialistille, jos asutte pk-seudulla päin (siis Felina tai CatVet). En kyllä noudata itsekään aina omaa ohjettani, kun tuttu lähilääkäri on niin kätevä ja halvempikin tietty. Mutta silmäoireet voi liittyä vaikka mihin ja tavallisissa lääkäreissä ei välttämättä lähdetä etsimään sitä perimmäistä syytä.
Voih. Toivottavasti pojat paranevat pian ja hyvin!
VastaaPoista