tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesäloma vol. 1

Täällä on hyvä katsella maisemia ja ottaa aurinkoa

Kauan odotettu kesäloma numero yksi koitti touku-kesäkuun vaihteessa. Lomaa odotti innolla sillä tiedossa oli matka Budapestiin. Haikeaa oli tietenkin jättää vauhtikaksikko kotiin kokonaiseksi viikoksi, mutta luulen että kaverukset eivät laittaneet olleenkaan pahakseen, että pääsivät meistä edes hetkeksi eroon :). Loma oli siis tiedossa myös karvakasikolle. Tosin heidän lomansa kului kotosalla tutussa ympäristössä ja palvelu pelasi sillä hoitajat tulivat paikanpäälle asustamaan ja pitämään tarvittavaa kuria:)
Hei menkää nyt jo! Kyllä me pojat pärjätään!




Ikävää piti käydä helpottamassa paikallisessa eläintarhassa. Oli kyllä hieno paikka ja kaunis nähtävyys kokonaisuudessaan.

Tätä kaveria ei voi ottaa syliin ja  halia


Piti pari kertaa hieraista silmiää, että onko se Tomppa nukkumassa :) Korvat ovat kyllä ehkä hieman liian suuret meidän pojalle. Välillä Tompalla ei taida olla korvia olleenkaan, kun kiellot ja käskyt eivät tunnu menevän perille :D

3 kommenttia:

  1. Voi pojat <3 Ei epäilystäkään ettettekö pärjäisi, mutta kun isäntäväelle tulee niin kauhea ikävä, siksi varmaan ne tuli niin pian takaisin!

    VastaaPoista
  2. Isot kissat helpottaamaan ikävää! Hihii.. Noin suuria tiikereitä ei todellakaan halailla.

    VastaaPoista
  3. On tuo kyllä aikamoinen parivaljakko! Tom ♥ Jerry

    VastaaPoista