Neiti tötteröpää

Keskiviikko oli Caleanan leikkauspäivä. Tomppa oli aamusta alkaen aivan hermona, kun henkilökunta ei vaatimuksista huolimatta tajunnut antaa porukalle ruokaa. Neiti kun ei saanut syödä kuuteen tuntiin ennen leikkausta, joten päätimme tasapuolisuuden nimissä olla antamatta ruokaa kenellekään. Pojathan tätä sitten protestoivat nukkumalla koko päivän eivätkä koskeneet päivän aikana ruokaansa. Ruoka maistui sitten vasta illalla....

13.30 meillä oli siis aika eläinlääkäriin ja automatka sujui neidin tarinoita kuunnellen. Ennen ilmoittautumista käytiin vielä puntarissa, sillä kotimittauksemme eivät välttämättä olleet kovin luotettavia. Mittari näytti 3,2kg eli vähän vähemmän mitä kotona saimme tulokseksi. Odotussalissa odoteltiin kiltisti, vaikka naapurihuoneen koirapotilas pitikin pientä metakkaa.

Missähän mä oon? Äsken kävin puntarissa ja nyt pitää odottaa....

 

 Lääkärin luona ei kauaa oltu, kun potilas olikin jo ihan kanttuvei. Sitten vain kotiin odottamaan soittoa, että potilaan saisi hakea.

Kuuden maissa tämä kauan odotettu puhelu tuli ja saimme luvan hakea Caleanan kotiin. Kopasta kuului pientä vikinää, joten Caleana oli selvästikin hereillä.

Kotona oli odottamassa kaksi uteliasta kaveria.

Sä haiset vähän oudolle....

Hei, mikä tää tötterö on? Onks tää jotain uutta muotia, kun sulla on tommonen rusettikin?

Mä pidän susta kyllä huolen.

Mä olin vähän huolissani, kun sut vietiin pois. Oli vähän ikäväkin.
 

Ilta sujui kotona hyvin, liikkua piti vaikka väsy olisi ollut aikamoinen. Tepastelua haittasi unen lisäksi kauluri, joka selvästi häiritsi neidin touhuja. Liekö kaulurin syytä, että kulkeminen sujui paremmin takaperin :) Yö vietettiin henkilökunnan kainalossa eristyksissä pojista. Seuraavana päivänä neiti oli onnistunut jo poistamaan haavan päällä olevan suojan. Suoja on onnistuttu piilottamaan niin hyvin, ettei henkilökunta ole sitä vieläkään löytänyt.

Leikkauksen jälkeisenä päivänä tyttö oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vauhti alkoi taas olemaan normaalia ja välillä piti puuttua ja muistuttaa, että neiti sinä olet vielä toipilas. Leikkauksen jälkeen ei haavaan saisi hirveästi kohdistaa painetta, mutta Caleana jo päätti kiivetä omaan nukkumapaikkaansa varoituksista huolimatta. Hetkeksi selän käänsi niin jo sitä loikoiltiin omassa pussissa. Kipuja ei ainakaan näyttänyt olevan, kaulurikin oli vain hidaste :)

Tajuutsä, vaikka sä kuinka estät ni MÄ HALUUN tänne pussiin nukkumaan!

 

Eilen kotiväki kävi katsomassa stadikalla jalkapalloa ja mitä näimmekään kun palasimme kotiin.... Neiti täällä mennä viipotti ilman kauluria. Täytyy sanoa, että hieman sydän jyskytti, kun tajusimme tilanteen ja etsimme "kadonnutta" kauluria. Luojan kiitos haava oli kunnossa ja kauluri saatiin takaisin paikalleen. Yllättävän kiltisti Caleana istui sylissä ja antoi laittaa suojan takaisin. Taisi tietää tehneensä väärin ja luulen, että pojat taisivat olla operaatiossa avustajina :)