lauantai 26. syyskuuta 2015

PIROK 6.9.2015

Vihdoinkin saan tänne blogiin jotain rustattua....
 
Joo, me ollaan näyttelyssä. Tän verran suostun poseeraamaan.
 
Olimme Caleanan kanssa syyskuun alussa Sastamalassa Pirokin näyttelyssä. Erikoiseksi näyttelyn teki se, että saman päivän aikana yhden näyttelyn sisällä oli kaksi erillistä näyttelyä, punainen ja musta. Mahdollisuus oli siis saada samalla iskulla kaksi serttiä.
 
Musta
Yleensä ocicatin kanssa on saanut odotella puoleen päivään asti tuomarointia. Tällä kertaa ensimmäinen esiintyminen olikin jo melkein näyttelyn alussa. Mustassa näyttelyssä tuomarina toimi jo kerran aikaisemminkin tavattu Mira Fonsén. Yllätykseksi Caleana käyttäytyi hienosti. Liekö aikainen aamu sekoittanut neidin näyttelyrytmin :)
Arvostelusetelissä mainitaan mm. (ihana lukea kerrankin selvää käsialaa)
- ex mittasuhteet, hyvä luusto (tyyppi)
- ex boxi, ex profiili ja vahva leuka (pää)
- ex ilme ja muoto (silmistä)
- aavistuksen keskellä, ex muoto (korvat)
- ex täplät + väri + laatu (turkki)
- ex (häntä)
- ex (kunto)
- yleisvaikutelma (rauhallinen kastraattinaaras)
 
Rauhallinen kastraattinaaras :) eipä ole ennen kehuttu rauhalliseksi. Kuten mainitsin taisi neiti olla vielä aamupöpperössä.
 
Punainen:
Ei tarvinnut kauaa odotella seuraavaa tuomarin tapaamista. Tällä kertaa tuomarina toimi entuudestaan vieras Nurit Pahl, mukava naistuomari. Caleana oli tuomarista eri mieltä. Tuomari tervehti neitiä sanomalla "Hello" ja neiti vastasi murinalla. Tuomari kysyi, että noinko teillä Suomessa tervehditään uusia tuttavuuksia? Neiti vastasi murinalla. Onneksi tuomari kuitenkin totesi, ettei usko suomalaisten tervehtivän noin :) Tässä vaiheessa mietin, että mitähän tästäkin tulee.
Arvostelusetelin tulkintaa:
- hyvä rakenne ja profiili (tyyppi)
- ex profiili, otsa saisi olla hieman jotain mistä en saa selvää (pää)
- hyvä koko ja muoto (silmät)
- hyvä koko, ehkä hieman korkeat (korvat)
- ex tekstuuri ja täplät (turkki)
- hyvä pituus (häntä)
- ex (kunto)
- yleisvaikutelma: Good looking but not in the mood today
 
Juu ei todellakaan ollut kovin hyvällä tuulella :)
 
Saman päivän kahdessa eri näyttelyssä täysin päinvastainen yleisvaikutelma, onhan sekin tietenkin saavutus. Onneksi saimme haluamamme sertit x2, jihuu!!
 
Mä sain noi, vaikka olin vähän änkyräpäällä? Onhan ne aika hienot.
 
Tämä kahden sertin näyttely oli ihan mukava kokemus. Yhden kissan kanssa selvisi hyvin, mutta aikatauluja piti seurata tiiviisti. Kahden tai useamman kissan kanssa olisi voinut iskeä jo pienimuotoinen paniikki, miten ehtii olla useassa paikassa samaan aikaan. Aika kului ainakin nopeasti.
 
Saimme näyttelypaikalle viestin kotoa, että pojat eivät suostuneet oikein syömään kun neiti oli kummasti kadonnut. Onko tämä sitä kissojen välistä rakkautta? Ollaan kaverista huolissaan.

3 kommenttia: