torstai 27. joulukuuta 2012

Uudenvuodenlupaus

Aamuisesta Hesarista leikattu sarjakuva.
 

Toivottavasti meidän katit tietää mihin tarkoitukseen raapimispuu on tarkoitettu :)
 
 
Epäiletsä mua vai? Mä kyllä tiiän mihin se on tarkoitettu - laiskotteluun.

Hei, kamoon! Mua ei puut kiinnosta! Missä mun loput lahjat on!



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Julkkikset?!

Siskoni, joka on toiminut kissavahtina lomamatkojemme aikana, teki meille joululahjaksi elokuvan. Kyseessä on elokuvan traileri....
Ohessa kyseinen traileri marraskuussa 2012 ensi-iltansa saaneesta Miau Filmsin elokuvasta nimeltä
 
Tom&Jerry:
 
video
 
 

torstai 20. joulukuuta 2012

Kiltit pojat?!

On meidän pojat vissiin olleet kilttejä, kun tänään postimies toi kaksikolle oikein ison joululahjan.
 
 
Onpas iso paketti.
 
 
Näin paljon osia kuului lahjaan
 



Tässä lahja kasattuna
 


Huh huh mikä kasausurakka... Kolmisen tuntia siinä lähes vierähti. Ihmiset ovat tottuneet, että yleensä kaikki rakentaminen alkaa aina pohjasta. Kissat ovat tässäkin suhteessa spesiaalitapauksia sillä esim. tämä puu piti aloittaa kokoamaan keskeltä, sitten vasta pohja ja lopuksi huippu. Kerran jouduimme kokoamisen aloittamaan alusta kun huomasimme ettei pohjasta voi aloittaa (olisi ehkä kannattanut lukea ohjeet selvästi, sillä niissä oli kyllä ihan maininta missä järjestyksessä kokoaminen tulisi tehdä).
 
Mainoksen mukaan puu on tarkoitettu korkeuksien kuninkaalle ja kuningattarelle. Jähtäväksi jää kuka ottaa paikan huipulta ensimmäisenä. Tekemistäkin riittää sillä puu sisältää mm. puskukaaria, kolme köysilelua, putkipesän, kahdet tikkaat, kaksi pesää ja paljon tasoja :) Alkutuntuman mukaan puu vaikuttaa loistavalta, sillä kokonaisuus on jämäkkä. Ei tarvitse pelätä, että puu kaatuisi tai horjuisi kovassakaan menossa.

 
 
 
 

 
 
 
 




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Valmistelut vol. 1

Alamaiset eli palvelijat ovat aloittaneet valmistelut, jotka on tehtävä ennen pikku prinsessan kotiutumista.
 
 
Tilasimme aikoinaan pojille Zooplussasta kattoon asti yltävän kiipeilypuun. No sehän ei montaa päivää ehtinyt olemaan kasassa, kun se kiikutettiin jo roskiin (että niin hyvä oli se). Uusi puu on ollut jo jonkin aikaa ostoslistalla ja nyt se on sitten vihdoinkin hankittava. Kolmelle kissalle ei nykyiset pienemmät puut oikein riitä enää. Jotta tarpeeksi iso puu saadaan mahtumaan on jostakin luovuttava. Luovutuslistan ensimmäisinä olivat maapallo-baarikaappi ja akvaario. Baarikaapista pääsimme eroon jo jokunen viikko sitten ja tänään oli vuorossa akvaarion luovutus uudelle innostuneelle omistajalle.
 
Pojat olivat kyllä ihmeissään kun akvaario alkoi tyhjenemään ja tarvikkeita kaloineen pantiin pakettiin. Jerryhän on aina välillä käynyt tepastelemassa akvaarion kannnen päällä (oli tietenkin kiellettyä!) ja muutenkin ollut kiinnostunut altaan asukeista. Tomppa on itseasiassa vasta viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota altaaseen ja löytänyt sieltä jopa itselleen kaverin, partamonnin.
 
Moi kaverit? Onks teillä nälkä? Haluatteko matoja?


Akvaarion lähdettyä paljastui kaapin alta Jerryn lelumaailma :) Siellä oli kyllä hyvässä jemmassa kymmenisen leipäpussinsulkijaa, pullonkorkkeja, pillejä, jopa raksuja (luultavasti Tompan jäljiltä sillä Jerry ei raahaa ruokaansa ympäri kämppää) ja jne. roinaa.... jopa kauan kadoksissa ollut synttärilahjakin löytyi vihdoin.


 
Ja voi sitä riemua ja vauhtia, kun lelun sai jälleen tassuihinsa.
 
 
 


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uutisia.....

 

Nyt voimme iloksemme ilmoittaa, että 7.10.2012 syntynyt FI*Kukkatarhan kissalan C-pentueen pienen pieni ocicat tyttö liittyy poikien jengiin. Tyttöä on jo pari kertaa käyty ihastelemassa ja tässä on neitokaisesta tuoreita kuvia. Nimenä säilyy syntymänimi Caleana. Kaunis nimi kauniilla prinsessalla :)
 
 
Näin pitkä tyttö olen jo
 
Vähän meinaisi jo väsyttää päivän leikit





Veljien kanssa on hyvä nukkua samassa kasassa(Caleana kasan päällimmäisenä)


 
Tom & Jerry- kissakaverukset- blogi saa lisävahvistusta tammikuussa heti loppiaisen jälkeisellä viikolla :) Täällä tuskin maltetaan odottaa uutta tulokasta!
 



lauantai 1. joulukuuta 2012

Väritön aamu

Kiitos Minni mustavalkohaasteesta! Mustavalkokuvan lisäksi haemme kuviin myös piirustustaitoa. Jestas tätä nykytekniikkaa, kun normi kuvasta saa väännettyä vaikka mitä. Kumpi on kumpi.....?