maanantai 14. heinäkuuta 2014

Suloinen Sulo

Tänään henkilökunnalla oli tiedossa shoppailua. Ostosten lomassa saimme myös kutsu Naukulaan "pikku" prinssiä moikkaamaan. Ja mehän mentiin tietenkin viivana kun suuntakin sattui osumaan reitin varrelle. Eihän tämä "pikku" prinssi enää kovin pieni ollut vaan ihan miehen mittoihin kasvanut nuorukainen :)
 
Heti sisälle päästyämme istahdimme varsin tavallisesti eteisen lattialle Suloa tervehtimään (kissatalouteen mennessä ei ole kovin outoa istua heti ensimmäiseksi lattialle, mutta teeppä se jossain ei kissallisessa huushollissa niin sinua pidetään vähintäänkin outona). Reipas ja varsin tuttavallinen kohtaaminen olikin. Vierailumme aikana Sulo esitti vesileikkejä ja kärpäsen metsästystä. Metsästys päättyi luonnollisesti saaliin "kaatoon" ja raadon herkutteluun. Vesileikit olivat varsin vauhdikkaat ja kosteat eikä tämä prinssi todellakaan pelkää vettä. Ulkotarhaankin piti päästä, mutta välillä käytiin kuitenkin tarkistamassa etteivät vieraat vain olleet lähteneet.
 
Asunnon esittelykin oli ohjelmassa ja varsin määrätietoisesti herra taloa esittelikin. Parvekkeella esiteltiin lepopaikat ja parhaat tiirailumestat sekä kirjastosta lempikirjat ja piilopaikka. Saunaosasto on Sulon mieleen ja sinne pääsimme myös kurkkaamaan. Saunan ikkunalta avautui oiva salatiirailu- ja rentoutumispaikka.
 



Tässä mä näytän miten syödään hiiriä.


Apua, nyt tuli jotain karvoja suuhun!




Tästä mä katon, kun tuolla kentällä pelataan futista.

Kato, täällä on mun piilopaikka.
 
Tämä on mun vakoilumesta ja tietty myös rentoudun täällä.
 
 
Kodin esittelyn, kärpäsen metsästyksen ja muiden ohjelmanumeroiden jälkeen alkoi herra Naukulaa väsyttämään ja mikä olisi parhain paikka pienille päikkäreille, kuin tuliaisina saatu paperikassi.
 
 
Tässä on Sulo ja paperipussi. Kehräys ei taltioitunut videolle asti, mutta kyllä sitä kehrättiin :)
 
 
 
Pitkän päivän päätteeksi kotona odotti kolme varsin häröilevää kissaa. Missä te näin kauan viivyitte? Teidän piti vain käydä kaupassa!
 
Missä te viivyitte!!! Mulla on jo niiin hirvee nälkä etten edes jaksa nostaa tota toista jalkaa ylös vaan annan sen roikkua.
 

4 kommenttia:

  1. Pääsitte itse Suloisuutta moikkaamaan, ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Ai että emäntä mennyt vieraisiin.. Mutta onhan Sulo tuttu kasvo :-) Saitte varmaan hajuterveiset Sulolta?

    VastaaPoista
  3. Kiitos vierailusta! Sulo kiittää paperikassista. Se on ihan paras. :D

    VastaaPoista
  4. Sulo on kovasti vieraanvarainen isäntä :-)

    VastaaPoista