torstai 10. tammikuuta 2013

Neiti täpläturkki

Tiistaina haimme kauan odotetun neitimme kotiin.
 
Vielä ennen uuteen kotiin lähtöä Caleana otti päikkärit sisarusten keskellä
 
 Mukaan olisi voinut lähteä vaikka kaikki pennut, niin suloisia ja reippaita he kaikki olivat:)
 
Koko kissalauma ja sijoituskodin väki sekä kasvattaja olivat neitiä saattamassa matkalle uuteen kotiin. Kun Caleana oli saatu kiltisti kantokoppaan tuli tytön äiti Elli vielä antamaan viimeiset ohjeet pikkuiselleen ennen maailmalle lähtöä (herkkä hetki itsellekin, kun miettii miten äiti joutui lapsestaan luopumaan).
 
Automatka sujui rauhallisesti sillä ääntäkään ei kopasta kuulunut. Sen sijaan utelias pikkukisu vain katseli nappisilmillään maailman menoa.
 
Caleanalle oli järjestetty oma pikku yksiö ensimmäistä yötä ja kotiutumista varten. Ennen omaan huoneeseen majoittumista annoimme poikien vähän haistella tulokasta. Jerry tajusi heti, että nyt on jotain erikoista ja tuli tyttöä tervehtimään ystävällisesti. Tomppa ei joko tajunnut aluksi mitään (tai ei ollut tajuavinaan), mutta ei ollut Jerryn tavoin yhtä ystävällinen. Sähinällä ja paksulla hännällä Tomppa tervehti Caleanaa, mikä ei kyllä tyttöä paljoa hetkauttanut.
 
Siirryimme yksiön puolelle jossa tulokas pääsi tutustumaan yhteen huoneeseen omin päin. Reippaasti alkoi tutustuminen ja hetken päästä alkoi jo oven ulkopuolelta kuulua vikinää ja oveen raapimista. Aluksi tuoksuja vaihdettiin oven alta ja päätimme katsoa mitä tapahtuu jos päästämme kissat vapaaksi samaan huoneeseen. Oli siinä pojilla olemista kun tämä tyttönen alkoi kiehnäämään ja puskemaan poikia tervehtien :) Ei oikein ollut pojilla tietoa mitä olisi pitänyt tehdä. Alkujärkytyksestä selvittyään Jerry tajusi alkaa tutkimaan Caleanan hännän alustaa, mutta Tomppa oli kyllä ihan ihmeissään sekä epäileväinen ja pysyi kiltisti kauempana tarkkailemassa.
 
Pian alkoi tyttöä väsyttämään ja päätimme erottaa kolmikon yöksi. Pojat "nukkuivat" oven takana ja välillä yöllä heräsin siihen, että ovea raavittiin ja oven toiselta puolelta juteltiin. Caleana nukkui kainalossa kiltisti ja havahtui kyllä poikien juttuihin, mutta päätti jatkaa unia. 
 
Kesken unien tuli nälkä
 
Aamulla  pojat pääsivät taas vierailulle ja hetken päästä päästimme tytön pois yksiöstä tutustumaan muuhun asuntoon.
 
Hieno täplävatsa



 
 
Hei, nyt sä kuuntelet mua! Mä annan sulle vähän ohjeita! Sääntö numero 1. ÄLÄ KOSKE MUN LELUIHIN!
 
On tämä babysitterin homma rankkaa! Mihin se nyt menee?
Mä olen Jerry ja vanhin täällä eli olen myös pomo! 


No sehän nähdään kuka täällä on pomo!


Minä olen Caleana ja osaan kyllä pitää puoleni


Kiipeilypuu osottautui heti hittipaikaksi.
 
 
Mammalomalainen ja hoitolapset joutuivat pitkin päivää ottamaan pieniä päiväunia, sillä tutustuminen ja pikkuisen energiapakkauksen seuraaminen oli aika rankkaa :) Väsymys iski reippaaseen energiapakkaukseenkin ja unet oli  hyvä ottaa kiipeilypuun pussissa. Poikien uni oli kylläkin katkonaista, sillä tirriäistä piti vahtia unenkin aikana.
 


9 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta tulokkaasta! :) Hyvä, että tutustuminen on lähtenyt mukavasti käyntiin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, vihdoinkin tyllerö on kotona :)
    Neitokainen on äärettömän kaunis ja noi kuvat on aivan huippuja! Saattaa olla etta vaikka kuinka siellä pojjat kertoilee sääntöjä niin nuori neiti vähät piittaa nistä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana raportti, kiitos, ja kuvat kans! Neiti kyllä nousee porukan rinsessaksi ja pomoksi ihan tuotapikaa :-) Lentopusuja!

    VastaaPoista
  4. Onnea perheenlisäyksen johdosta!

    Ihana neitokainen ja varmasti kietoo pojat tassunsa ympärille tuota pikaa, vaikka pojat kuinka yrittäisivät näyttää kaapin paikkaa ja kertoa lelujensa omistajista :)

    VastaaPoista
  5. Onnea! Ihana neiti :)
    Kivaa että voin jatkaa neidin elämän seuraamista täällä blogissa, kun Facebookissa kasvattajan sivuilta sitä olen jo seurannut.

    VastaaPoista
  6. Suloinen täplämassu, onnea pikkuisesta! Kohta ovat prinsessan tassun alla niin Tom kuin Jerrykin :D

    VastaaPoista
  7. Uiui, miten suloinen ja reipas tyttönen!

    VastaaPoista