sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Eläinystäväni

Vierailimme tänään Messukeskuksessa. Yleensä näihin aikoihin olemme Caleanan kanssa olleet näyttelyssä kyseisessä paikassa. Tällä kertaa neiti jäi kotiin ja henkilökunta oli vain turistimatkalla. Nähtävää riittikin ja moniin tuttuihin kissanaisiin törmättiin. Täytyy myöntää, että minulle iski myös pieni vauvakuume (lue kissanpentukuume).  Näin pari niin söpöä pentua, että mietin miksei neljättä kissaa voisi ottaa... 

Kolmikolle lupasin, että tältä reissulta ei tulla kotiin ilman tuliaisia. Mukaan tarttui 6,4kg kuivamuonaa, 30 pussia märkäruokaa, kolme pussia herkkuja ja kaksi viuhkaa. 



Mitäh, onks nää kaikki meille??!

Viuhkat ovat etenkin poikien mieleen.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Näytteille

Mamma sai jälleen bloggaripassin messuille. Tällä kertaa mun ei tartte lähtee näyttelyyn vaan se saa lähteä ihan itse näyttäytymään. 


Mulla on kotimaan näyttelytili täynnä. Pitää lähteä ulkomaille seuraavaksi. Meidän piti lähteä nyt keväällä Tallinnaan, mutta kiireiden takia se riemu siirtyi kesään.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lempipaikka

Kissablogeissa on esitelty karvatassujen lempipaikkoja. Täissä meidän kolmikon mielipiteitä. Jerryllä niitä taitaa olla aika monta:

Mätsääkö värit? Tähän sarjaan on kuulemma myös näyttelyverhot...

Melkein prinsessa

Taljakin käy vaikka lattialla

Jerry tykkää nukkua vaikka vieressä


Tai Tompan vieressä taljalla tai prinsessapesässä, jos Tomppa nukkuu muualla.