perjantai 24. toukokuuta 2013

Lelu nro.1

 
Jerry sai aikoinaan ensimmäisenä jouluna lahjaksi pienen poron, joka on kuin ilmetty Petteri Punakuono. Poikia ei poro ole juurikaan kiinnostanut, mutta onneksi useamman kissan taloudessa lelut aina jollekin kelpaa. Caleana on suorastaan hullaantunut Petteristä :) Lelua on riepoteltu jo pitkään ja jälleen kerran se sai kyytiä oikein kunnolla....
 
 
 
 
Ja sitten syömään.

maanantai 13. toukokuuta 2013

lauantai 11. toukokuuta 2013

Uusi harrastus

Caleana kokeili tänään uutta harrastustaan ensimmäistä kertaa. Tämä uusi harrastus on nimeltään valjastelu. Neiti karkulainen puettiin Jerryn vanhoihin valjaisiin ja ovi avattiin. Yleensä tässä vaiheessa neidistä olisi näkynyt pelkkä hännänpää tai ei edes sitä, mutta valjailla taitaa olla aika monelle kissalle liikkumisen halvaannuttava vaikutus :)
 
Neiti vain kökötti eteisen matolla ottamalla askeltakaan "vapauteen". Pienen houkuttelun jälkeen läsähdettiin kyljelleen juuri oven ulkopuolelle jalat eivät tuntuneet toimivan lainkaan.
 
Ei muuta kuin neiti kainaloon ja kohti ulkoilmaa. Ulkona ei tuntunut valjaat enää yhtään häiritsevän. Olihan sitä paljon tekemistä; muurahaisten metsästystä, lehtien väijymistä, oksan järsimistä ja kiven kanssa matsailua. Uteliaana tutkittiin mitä eteen sattui. Kuvia ensimmäisestä tutkimusmatkasta ulkomaailmaan ei ole, sillä en uskaltanut hihnan ja avainten lisäksi ottaa muuta tavaraa mukaan. Aina ei voi tietää minkä kohtauksen neiti olisi mahdollisesti järjestänyt. Näin ekan kerran jälkeen voisin kuvitella, että Caleanasta saadaan ahkera ja reipas valjastelija :) Sen verran rohkea tyttö on!
 
Ulkoilun jälkeen majoituttiin partsille auringon ottoon.
 
Henkilökunta, palvelua kiitos! Voisin syödä päivällisen ulkona!
 

torstai 9. toukokuuta 2013

Paparazzi

Perhanan paparazzi iski taas kesken päikkäreiden. Onneksi Tomppa tajusi tilanteen ja ryntäsi valokeilassa olevan neidin apuun.

Joku roti sen kuvaamisen kanssa pitää olla. Vähän hei yksityisyyttä!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kiima-Gimma

Ei varmaan tarvitse paljon miettiä ketä tämä postaus koskee :)  (mikäli arvaus tuottaa vaikeuksia, niin alla olevat videot paljastavat Kiima-Gimman)
 
Neiti on taas pistänyt parastaan. Vaikuttaa, että tällä kertaa kiima olisi neidillä voimakkaampi kuin se ensimmäinen pari viikkoa sitten. Tomppa seuraa kuin hai laivaa. Jerry taas pelkää selvästi Caleanan konserttia ja keikistelyä, sillä tänään herra piiloutui kiipeilypuun alalaatikkoon (tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin).
 
Alla pari pätkää aamun touhuista.