sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

RUROK 27.-28.4.13

Olimme Caleanan kanssa molempina päivinä messukeskuksessa Rurokin näyttelyssä. Kukkatarhan Ocicat suku oli paikalla hyvin edustettuina sillä mukana olivat mm. Caleanan mummo, enot, Cissus- veli ja Alyna- sisko.
 
Neiti käyttäytyi niin loistavasti viime näyttelyssä, joten odotukset olivat korkealla tälläkin kertaa. Noh... ilmeisesti neiti oli nyt käsittänyt tämän näyttelyssä käymisen hieman eri tavalla kuin viimeksi. Caleana olikin edukseen lähinnä vain häkissä. Ilmeisesti näyttelyt tarkoittavat yhtä kuin "lomaa kotoa" sillä uni maistui hyvin
 


välillä jaksettiin myös katsella näyttelyvieraita
 


poseerata
 

 
ja tietenkin peseytyä
 


Tuomarointia odotellessa osoitettiin mieltä mm. murisemalla ja tuomarin eteen päästyämme esiteltiin teräviä hampaita ja kovia mielipiteitä tuomareista. Neiti toisin sanoen jäätyi täysin tuomarin pöydällä.... Lauantaina yleisarvosana oli shy girl (EX3) ja sunnuntaina in a bad mood (EX1). Mihinköhän se lovely girl oli kadonnut? Tuli tuomareilta toki positiivistäkin palautetta, kuten esim. turkin silkkisyydestä,  pään kiilamaisuudesta, silmien muodosta ja runsaista täplistä (kontrasti tosin voisi olla parempi). Molempien päivien tuomari piti neitiä kuitenkin kehityskelpoisena :)
 
näin mä irvistin sille tuomarille... no okei näytin kyllä enemmän hampaita.
 
Ihmisen kannalta näyttely oli tosi kiva sillä samalla pääsi messuille ja tapasi blogikavereita :)
 
Voisi kuvitella, että moinen näyttelyurakka väsyttäisi kissaa, mutta meidän neitihän otti oikein mojovat tirsat, joten ihminen taitaa olla väsyneempi :)


 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Messut ja näyttely

Täällä ollaan Caleanan kanssa ensi viikonloppuna molempina päivinä!
 
Toivottavasti neiti käyttäytyy yhtä hyvin kuin viimeksi. Kiimakin taitaa olla jo laantunut eli poikien ei tarvitse meitä pelätä :)
 


Sain vihdoinkin aikaiseksi pestä parvekkeen, jota ei tasan ole pesty parin vuoden takaisen remontin jälkeen kertaakaan.... Kissat ottivat tietenkin puhtaasta lattiasta kaiken ilon irti.
 
Aurinkokylvyn jälkeen on kiva vähän jäähdytellä lattialla.



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa

POOJAAT!!!!!
Nyt on ilmeisesti meidän pienellä tytöllä kiima jollainlailla päällä. Vauhtia ja ääntä riittää sekä sohvalla on käyty jo tekemässä pieni merkintä . Äsken konsertti oli käynnissä parvekkeella. Jerry ei oikein taida ymmärtää mistä on kyse, mutta Tomppa yrittää parhaansa mukaan pysyä Caleanan vauhdissa mukana. Olisikohan kyseessä vain treenit, sillä karjunta ei onneksi ole kokoaikaista....

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Siskoja, veljiä vai molempia...?

Caleana kertoo:
 
¨Mun mamma on kyllä vähän outo. Tänä aamuna se pussas mua poskelle ja sanoi lähtevänsä töihin. Tulee kuulemma kotiin pian....no se tuli vasta äsken. Onko se muka pian? Mä nukuin, söin ja leikin eli aika kului oikeastaan suht nopeasti. Kun se tuli kotiin ni se toi meille kaksi uutta kissaa!!
 
Tässä ne nyt on.
 
Se toi meille siis kaksi tollasta isoa karvatonta kissaa! Kun mä tulin tänne, niin mut kannettiin semmosessa kuljetuskopassa. Noi kissat tuli samanlaisessa keltaisessa kassissa, kun meidän herkut silloin keskiviikkona. Vähän outoa! Noi ei myöskään puhu mitään vaikka me Tompan kanssa niitä yritettiin vähän jututtaa. Ei ne myöskään liiku mihinkään vaan tollottaa koko ajan samassa asennossa. Onkohan ne ujoja? Tomppakaa ei pelännyt eikä sähissyt meidän uusille kavereille (jos muistatte niin muahan se vähän pelkäs ;)
 



Hei kaveri! Kuuletko sä mua? Miks sulla on tommoset luppakorvat?


Sulla on kivat viikset?
 
 
Mamma jotain mainitsi meidän uusista ovistoppareista, mut emmä tiiä mitä ne on. Meidän täytyy nyt vaan poikien kanssa keksiä noille nahkafrendeille nimet. Just ihkuu, kun kavereita on lisää. Naapurikin on kuulemma ihastellut meitä. Onneksi se ole vaan seinänaapuri, joka on katellu meidän touhuja parvekkeelta. Alakerran naapuri vois olla hieman erimieltä meidän öisistä laukkakisoista....¨ 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hullut päivät

En onnistunut kiertämään Stockan hulluja päiviä vaan ajauduin väen tunnokseen. Marssinkin suoraan eläinosastolle, jotta välttyisin heräteostoksilta :D
 
Kolmikolle tulikin ostettua kaikkea todella "halpaa" (onhan hullut päivät) ;)
Shebaa, dreamies- herkkuja, iams- märkäruokaa ja kissanruohoa kasvatettavaksi. Yksi pussi golden eagle kuivaruokaakin tarttui testiksi mukaan. Saa nähdä osoittautuuko ostos hitiksi vaiko hudiksi.
 
Mitä herkkuja toit meille?
 
 
Uskomattomat galna dagarit sillä itselle ei tullut ostettua mitään, siitä täytyy olla ylpeä! Tuliaisetkin näyttävät raadille kelpaavan. 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ruokatilaus

Viikonloppua aloiteltiin jännittämällä ehtiikö Zooplussan ruokatilaus perjantain aikana vai pitääkö odottaa maanantaihin. Koko perjantain odotin neljän seinän sisällä ovikellon pirahdusta ja pakettia, mutta pakettia ei vain näkynyt. Seurasin postin sivuilta lähetyksen kulkua ja perjantaina sen pitäisi tulla.... Kolmen maissa postin sivuilla luki tieto, että yritetty toimittaa vastaanottajalle, paketti toimitettu postiin! Siis täh! Miten niin yritetty? Olen ollut kotona koko päivän....
 
Voi pahus, odottavan aika on pitkä!
 
 
No onneksi paketti ehdittiin noutaa sitten postista, kun se ei kerta ovelle asti löytänyt. Koskaan ennen ei paketti ole näyttänyt tältä
 
 
Ennen kuin kotiin päästiin, oli muutamat ruokapussit poimittava matkanvarrelta... Jännityksellä odotimme kuinka moni pussi oli ennättänyt kadota matkalla Saksasta Suomeen. Ihme ja kumma kaikki tulivat perille.
 
Jos sitä ruokaa ei kohta kuulu, niin mä alan kiukuttelee....  I´ll be angry cat
 
No niinhän siinä kävi, että angry cat otti vallan ja haastoi angry birdsit ja bad pigsit :)
 
Tomppa, jeesaa vähän! Ota sä toi punainen!

Kyllä mä yhelle possulle pärjään
 

 


tiistai 2. huhtikuuta 2013

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pitkät pyhät

Hei, eiks nyt oo vielä pääsiäinen? Eikös tää tyynyn väri sovi hyvin tähän teemaan?
 

 
 
Meillä ei käynyt pääsiäisnoitia, mutta noidat taisivat jättää kissat kummittelemaan ikkunoille. Tässä meillä vieraillut haamujengi.
 


 
 
 
 
 
Vauhtikolmikko on palvonut lämmintä keväistä aurinkoa parvekkeella.
 

Kiva yrittää kuvata salaa sälekaihtimien välistä + likaiset ikkuna = lopputulos kehno kuva



Tiedä mitä pojat salaa haaveilivat



 
Neitikin on viihtynyt hyvin parvekkeella, mutta yksi vieläkin mukavampi paikka löytyy patterin päältä. Eteisessä vaatetelineen alla oleva patteri on myös kiva piilopaikka Caleanamaiselle katoamiselle :) Vaatteiten takaa ei neitiä ihan heti löydä.
 

 
 
 
Oma juomakuppi ei tunnu kiinnostavan niin paljon kuin kupit tiskialtaassa tai ihmisten juomat sohvapöydällä:
 
Hei kaveri, mitä hyvää siellä on?


On tää vesi kyllä tästä lasista paljon parempaa ja kivempaa juoda.
 
Sen verran pyhät ovat kissojen päitä sekoittaneet ja villinneet, että toissa yönä piti makuuhuoneen ovi sulkea, sillä olo oli kuin raviradalla. Kissat riehuivat ja ravasivat sydämensä kyllyydestä ympäri asuntoa. Ihmisten kiellot taisivat kuulostaa vain tipun piiperrykseltä, ainakaan komentoja ei otettu kovin vakavissaan.